Ette uskokkaan miten hyvä tuuri minulla on,kun aloitin tämän blogin juuri nyt! Suoraan elämäntilanteesta Sekava. Maanantainahan minulla oli maailman parhaita päiviä,sinne iltaan asti. Meinasin julkaista tästä osan jo tiistai aamuna,kun kaikki sai alkunsa ja mielentilani oli hyvin..kummallinen.
Haluan kuitenkin jakaa tämän vasta nyt,vaikkei se ole päätöstänsä vielä saanutkaan.
Tiistai aamuna yritän tunnekuohun vallassa aamupalaa nauttiessa saada ajatusta ilmoille. Olen ollut neljästä asti hereillä, enkä ole varma, onko ratkaisu järkevä. Asiat ehtisivät muuttua päivän aikana, vaan tilanne oli tällä hetkellä seuraavanlainen.
Hän lähti töihin antamatta minulle lähtöpusua. Puoli vuotta/vuosi taaksepäin, niin maailmani olisi kaatunut. Varmaan jonkun näköisen ahdistuskohtauksen olisin saanut. Nyt ajattelin vain, että ilmeisesti olen jotakin siis tehnyt ansaitakseni tämän - sekä eilisen puhumattomuuden. Laitoin viestiä heti perään, yritin nätisti nalkuttamatta ilmaista, että en tiedä mitä olen tehnyt. Takaisin sain "just nii, älä jaksa", johon vastasin lyhyesti vain OK, ja ajattelin että rauhoitutaan vaikka kumpikin.
Enhän minä kauaa pystynyt, kun ilmaisin jo tunteitani. Sanoin jaksavani, koska välitän ja sanoin paljon muutakin. Sain tietää, että jotain olen tehnyt ja tehtäväkseni miettivän asiaa. Mietin ja luettelin ja ilmeisesti mikään ei ollut oikein, koska olen saanut viestin, jossa pyydetään tai käsketään antaa olla ja että meillä voi olla niin erilaiset käsitykset elämästä yms.
Tässä vaiheessa minä siis luulin, että minua oltiin jättämässä.
--
Monta tuntia myöhemmin olen selvinnyt 8h työpäivästä ja noin tunnin salitreenistä. Olen selvinnyt niistä loistavasti, ja nauttien,tilanteesta huolimatta. Olen purkautunut parille ystävälleni ja äidilleni. Kun istun (äitini) sohvalla viltin alla ja tunnen kuinka väsy alkaa viemään voiton. Suihkussa pitäisi vielä käydä. Jokainen päivä kun menisi näin,menisi päivät mukavasti ja nopeaa!
Aina eivät asia muutu päivän aikana.
Mitään ei ole kuulunut. Enkä minä jaksa/voi olla aina se,joka oikoo ja tulee vastaan. Vai pitäisikö minun kuitenkin?
En tiedä yhtään mitä teen.
Laitan viestin ja kysyn lapsista. Saan välittömästi vastauksen,että menivät juuri nukkumaan. Päätän sillä hetkellä,että minä soitan. Soittaminen ei ole käynyt mielessäni koko päivän aikana,se ei ole ollut vaihtoehto. Olen ollut sitä mieltä, että hänen kuuluisi ottaa minuun yhteyttä, koska viimeisin viestini ennen aamu kuutta oli se,että luulen että hän on jättämässä minut.
Kysyn seuraavan aamun kouluun menosta, ja että voin tulla laittamaan aamulla, vaan jäämme B:n kanssa äidilleni yöksi.
"No jos tänne ei passaa tulla niin ei sitten." (Oliko tämä pyyntö?) Tähän vastaan,että onko hänellä minulle mitään sanottavaa. Ei kuulema tule mitään mieleen. Teen keskustelunavauksen, ja kysyn edellisestä illasta ja aamusta.
Minulla on elämässäni väärä tärkeysjärjestys. Rappaan liikaa puhelinta ja haluan käydä salilla. Teen liian vähän kotihommia,olisi ymmärrettävämpää, jos olisin koko ajan töissä.
Niin. Puhelimen käyttöni tiedän. Vaan hiljaako minun tulisi käsiäni pyöritellä,kun minulle ei puhuta? Eikö kumppaniaan tulisi KANNUSTAA ja tukea,jos on löytänyt elämänsä harrastuksen? Ja taidan pariksi päiväksi jättää tekemättä sen kaiken "ei mitään." Huomataanko sitten,mitä teen päivän,kun en ole töissä?
Ja kyllä. Olisin ja tekisin töitäni mielelläni täysipäiväisesti, jos vain olisi tunteja.
Kun sanoin että olin katsonut, että hän oli jo kaiken tehnyt, ja muistutin, että kysyin saanko mennä.. Niin. Minun olisi pitänyt huomata,että hän on rättiväsynyt. Miksihän ihmeessä minä olen sitten kysynyt onko ok, että käyn?
Siis, jos toinen sanoo että väsyttää,kun kysyt väsyttääkö vai onko jotain mielen päällä, eikö sitä väsytäkkään vaikka se sanoo niin? Ja jos sanotaan että saa mennä,niin pitääkö oikeasti silloin miettiä, saako?
Stay tuned.
-M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti